Uusia uimaopettajia
Rovaniemen Uimaseuralle on erittäin tärkeää, että meillä on koulutettuja ohjaajia jokaisella tasolla. Panostamme joka vuosi ohjaajien koulutukseen, ja huhtikuussa Jaakon, Pauliinan, Sarin ja Wiljamin uimakoulutiimin vahvistukseksi valmistui kaksi uunituoretta uimaopettajaa: Aada Ketola ja Riikka Putkivaara. Ennen koulutukseen valitsemista haluamme nähdä, että ehdokkaat ovat mm. luotettavia, opettamisesta kiinnostuneita ja oma-aloitteisia. Siksipä ensimmäinen askel ohjaajapolulla onkin apuopettajana toimiminen varsinaisen uimaopettajan apuna. Samalla sekä apuope että seura näkevät onko tehtävä sellainen että se kiinnostaa myös jatkossa ja kannattaako seuran satsata koulutukseen. Aada ja Riikka läpäisivät tämän testin kirkkaasti, joten pystyimme lähettämään heidät hyvillä mielin koulutettaviksi. Antaapa heidän kertoa itse kokemuksistaan:
Helmikuussa kaksi seuramme apuopettajaa – Riikka ja Aada – lähtivät Suomen Uimaopetus- ja hengenpelastusliiton kolme viikonloppua kestävälle uimaopettajakurssille Ouluun. Kurssi sisälsi oppeja niin uimaopetuksesta, vesipelastuksesta kuin ensiaputaidoistakin. Ensimmäisella kerralla helmikuun lopussa aiheina oli uinti- ja pelastustekniikat ensin teoriassa ja sitten käytännössä altaassa. Tieto hallin turvallisuus, hälytysjärjestelmät sekä viranomaismääräykset ovat myös uimaopettajan tietotaitoa. Sen jälkeen käytiin teoriassa läpi uinnin mekaniikkaa; molemmilta löytyy yli kuuden vuoden kokemus kilpauinnista, joten nämä asiat olivat tuttuja. Aiheena oli myös erilaiset opetustyylit, kuten esimerkiksi miltä opetustilanne vaikuttaa lapsen asemasta katsoen.
Toinen eli maaliskuun kurssiviikonloppu startattiin aurinkoisessa säässä Raksilan uimahallissa. Aluksi käytiin läpi viime kerralla annettuja etätehtäviä, joita olivat uimaopettajan työhön tutustuminen sekä uimakoulun seuraaminen. Loppuilta kuluikin altaassa uinti ja kuljetustekniikoita kerraten. Lauantaina aamupäivällä kurssilla käytiin läpi uimaopettajalle tärkeitä aiheita eli ohjaamisen perusteita sekä uimaopetuksen etenemistä. Uimaopettaja, joka osaa kaiken muttei osaa jakaa tietojaan selkeästi ja oikeaoppisesti ei pysty siirtämään tietojaan ja taitojaan lapsiin. Opettajan tulee ymmärtää, että on erilaisia tapoja oppia ja opettaa. Lounastauon jälkeen koulutus jatkui altaassa ensiapuharjoituksilla sekä uimaopetuksen harjoittelemisella.
Sunnuntaiaamuna vuorossa oli tavaroiden pakkaus, aamupala sekä lähtö vielä kerran uimahallille. Uimahallilla ensimmäisenä mentiin altaille, jossa aamupäivä kului erilaisia sukellus ja hengenpelastustestejä tehden. Kahden esineen hakeminen 4,5 metrin syvyydestä sekä uhrin kuljettaminen pelastusrenkaalla onnistui molemmilta ongelmitta. Sen jälkeen kävimme läpo uimakouluissa tarvittavia välineitä ja leikkejä. Lounastauon jälkeen kävimme yhteisesti läpi opittuja asioita teoriassa sekä saimme uudet etätehtävät. Jakson päätyttyä palasimme junalla tyytyväisinä Rovaniemelle. Viikonloppu oli erittäin opettavainen ja mukaan tarttui mm. paljon uusia ja hauskoja leikkejä!
Viimeinen viikonloppu alkoi huhtikuun alussa koeviikosta johtuen hiukan myöhästellen. Siitä huolimatta myös kurssiin kuuluva junior lifesaver-ohjaajaosuus saatiin kahlattua läpi, molempien suoritukset onnistuivat hyväksytysti ja kurssin lopussa odottikin todistus myös sen suorittamisesta.
Lauantai kului hauskoja opetusharjoituksia tehden, jossa kaikilla oli koko ajan naurussa pitelemistä. Siinä toden teolla huomasi kuinka aikuisilla on ainakin yhtä hauskaa leikkiessä samoja leikkejä, kuin lapsilla. Opetuksen lisäksi suoritettiin vielä uinti- ,elvetys-, kuljetus- ja vedestä pelastamisen testit. Päivän loppuun käytiin läpi vielä rantauimakoulun erityispiirteet. Sunnuntaina koitti jännitetty teoriakoe joka onnistue molemmilta aivan erinomaisesti! Näin kurssi saatiin päätökseen ja ennen kotimatkaa Aada ja Riikka saivat uimaopettajatodistukset käsiinsä!
Onnittelut Aadalle ja Riikalle! Uimaopettajakurssi on askel eteenpäin, seuraavaksi he voivat saada oman ryhmän ja saavat sitä kautta lisää kokemusta. Oppiminen on jatkuva prosessi, joten jatkokoulutukset ovat meillä koko ajan pohdinnassa uimaopettajien ja muiden valmentajien kanssa. Se on sellainen asia mihin meidän kannattaa sijoittaa joka vuosi.
Teksti: Aada Ketola ja Riikka Putkivaara
Kommentit: Tomi Karppinen