Uusia uimaopettajia

Uusia uimaopettajia

Rovaniemen Uimaseuralle on erittäin tärkeää, että meillä on koulutettuja ohjaajia jokaisella tasolla. Panostamme joka vuosi ohjaajien koulutukseen, ja huhtikuussa Jaakon, Pauliinan, Sarin ja Wiljamin uimakoulutiimin vahvistukseksi valmistui kaksi uunituoretta uimaopettajaa: Aada Ketola ja Riikka Putkivaara. Ennen koulutukseen valitsemista haluamme nähdä, että ehdokkaat ovat mm. luotettavia, opettamisesta kiinnostuneita ja oma-aloitteisia. Siksipä ensimmäinen askel ohjaajapolulla onkin apuopettajana toimiminen varsinaisen uimaopettajan apuna. Samalla sekä apuope että seura näkevät onko tehtävä sellainen että se kiinnostaa myös jatkossa ja kannattaako seuran satsata koulutukseen. Aada ja Riikka läpäisivät tämän testin kirkkaasti, joten pystyimme lähettämään heidät hyvillä mielin koulutettaviksi. Antaapa heidän kertoa itse kokemuksistaan:

kurssillaHelmikuussa kaksi seuramme apuopettajaa – Riikka ja Aada – lähtivät Suomen Uimaopetus- ja hengenpelastusliiton kolme viikonloppua kestävälle uimaopettajakurssille Ouluun. Kurssi sisälsi oppeja niin uimaopetuksesta, vesipelastuksesta kuin ensiaputaidoistakin. Ensimmäisella kerralla helmikuun lopussa aiheina oli uinti- ja pelastustekniikat ensin teoriassa ja sitten käytännössä altaassa. Tieto hallin turvallisuus, hälytysjärjestelmät sekä viranomaismääräykset ovat myös uimaopettajan tietotaitoa. Sen jälkeen käytiin teoriassa läpi uinnin mekaniikkaa; molemmilta löytyy yli kuuden vuoden kokemus kilpauinnista, joten nämä asiat olivat tuttuja. Aiheena oli myös erilaiset opetustyylit, kuten esimerkiksi miltä opetustilanne vaikuttaa lapsen asemasta katsoen.

Toinen eli maaliskuun kurssiviikonloppu startattiin aurinkoisessa säässä Raksilan uimahallissa. Aluksi käytiin läpi viime kerralla annettuja etätehtäviä, joita olivat uimaopettajan työhön tutustuminen sekä uimakoulun seuraaminen. Loppuilta kuluikin altaassa uinti­ ja kuljetustekniikoita kerraten. Lauantaina aamupäivällä kurssilla käytiin läpi uimaopettajalle tärkeitä aiheita eli ohjaamisen perusteita sekä uimaopetuksen etenemistä. Uimaopettaja, joka osaa kaiken muttei osaa jakaa tietojaan selkeästi ja oikeaoppisesti ei pysty siirtämään tietojaan ja taitojaan lapsiin. Opettajan tulee ymmärtää, että on erilaisia tapoja oppia ja opettaa. Lounastauon jälkeen koulutus jatkui altaassa ensiapuharjoituksilla sekä uimaopetuksen harjoittelemisella.

vedessäSunnuntaiaamuna vuorossa oli tavaroiden pakkaus, aamupala sekä lähtö vielä kerran uimahallille. Uimahallilla ensimmäisenä mentiin altaille, jossa aamupäivä kului erilaisia sukellus­ ja hengenpelastustestejä tehden. Kahden esineen hakeminen 4,5 metrin syvyydestä sekä uhrin kuljettaminen pelastusrenkaalla onnistui molemmilta ongelmitta. Sen jälkeen kävimme läpo uimakouluissa tarvittavia välineitä ja leikkejä. Lounastauon jälkeen kävimme yhteisesti läpi opittuja asioita teoriassa sekä saimme uudet etätehtävät. Jakson päätyttyä palasimme junalla tyytyväisinä Rovaniemelle. Viikonloppu oli erittäin opettavainen ja mukaan tarttui mm. paljon uusia ja hauskoja leikkejä!

Viimeinen viikonloppu alkoi huhtikuun alussa koeviikosta johtuen hiukan myöhästellen. Siitä huolimatta myös kurssiin kuuluva junior lifesaver-ohjaajaosuus saatiin kahlattua läpi, molempien suoritukset onnistuivat hyväksytysti ja kurssin lopussa odottikin todistus myös sen suorittamisesta.

b95af36b-750f-4097-81af-6b618ebe402dLauantai kului hauskoja opetusharjoituksia tehden, jossa kaikilla oli koko ajan naurussa pitelemistä. Siinä toden teolla huomasi kuinka aikuisilla on ainakin yhtä hauskaa leikkiessä samoja leikkejä, kuin lapsilla. Opetuksen lisäksi suoritettiin vielä uinti- ,elvetys-, kuljetus- ja vedestä pelastamisen testit. Päivän loppuun käytiin läpi vielä rantauimakoulun erityispiirteet. Sunnuntaina koitti jännitetty teoriakoe joka onnistue molemmilta aivan erinomaisesti! Näin kurssi saatiin päätökseen ja ennen kotimatkaa Aada ja Riikka saivat uimaopettajatodistukset käsiinsä!

Onnittelut Aadalle ja Riikalle! Uimaopettajakurssi on askel eteenpäin, seuraavaksi he voivat saada oman ryhmän ja saavat sitä kautta lisää kokemusta. Oppiminen on jatkuva prosessi, joten jatkokoulutukset ovat meillä koko ajan pohdinnassa uimaopettajien ja muiden valmentajien kanssa. Se on sellainen asia mihin meidän kannattaa sijoittaa joka vuosi. 

Teksti: Aada Ketola ja Riikka Putkivaara

Kommentit: Tomi Karppinen

todistuksettodistuksetkädessä

Hengenpelastuksen SM-kilpailut ja leiri Helsingissä

Hengenpelastuksen SM-kilpailut ja leiri Helsingissä

Vesiliikuntakerhon kevään 2016 kausi huipentui Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton järjestämiin Hengenpelastuksen suomenmestaruusuinteihin. Kilpailujen yhteydessä järjestimme kilpailijoillemme samalla leirin. Kilpailut järjestettiin Helsingissä Mäkelänrinteen massiivisessa uintikeskuksessa.

13062733_10207450797881296_1061835696_o

Mäkelänrinteen uimahallia on vaikea kuvailla, jos paikan päällä ei ole päässyt koskaan käymään.

Rovaniemen uimaseurasta matkaan lähti pienten ryhmästä kolme lasta ja isompien ryhmästä kaksi ja sekä valmentaja: Veikka Hannula, Waltteri Aarto, Eeva Rinkinen, Santeri Sirkka, Aatos Kartimo ja Wiljam Leinonen. Kisaajien lisäksi matkaan lähti kaksi vanhempaa huoltajiksi. Kisoista lähdettiin hakemaan kokemuksia ja mukavaa leiriviikonloppua. Matkustus toteutettiin yöjunalla joten matkamme alkoi Rovaniemen rautatieasemalta.

Itse kilpailupaikalle pääsimme ensimmäisinä aikaisen junan saapumisajan ansiosta. Innokkaat RoiUS:laiset olivatkin oven takana vaatimassa sisäänpääsyä enne kuin halli oli vielä edes auki. Mäkelänrinteen uimahallia on vaikea kuvailla, jos paikan päällä ei ole päässyt koskaan käymään. Uimarit olivatkin suuren ällistyksen edessä, kun näkivät ison viidenkymmenen metrin altaan suurine katsomoineen ja hyppytorneineen ensimmäistä kertaa. Tyhjä allas aamutuimaan on vaikuttava näky.

13072157_10207450797841295_1664736296_oKilpailun päätuomari tokaisi jossain vaiheessa että meidän uimareiden suoritukset vaan paranevat mitä pitemmälle päästään. Tämä oli kyllä totta: lajit 50m nuken kuljetusta, 100m nuken kuljetusta räpylöillä, 100m nuken vetämistä pelastuspötkössä räpylöillä menivät kuin siivillä.

Itse kisat lähtivät mukavasti liikkeelle. Pisimpänä lajina oleva 200m esteuinti oli todellinen tulikaste joukkueellemme. Kaikki suoriutuivat siitä aivan loistavasti ja ylittivät itsensä huimasti. Tuntui että uimarit vain paransivat suorituksiaan lajien vaihtuessa. Kilpailun päätuomari tokaisi jossain vaiheessa että meidän uimareiden suoritukset vaan paranevat mitä pitemmälle päästään. Tämä oli kyllä totta: lajit 50m nuken kuljetusta, 100m nuken kuljetusta räpylöillä, 100m nuken vetämistä pelastuspötkössä räpylöillä menivät kuin siivillä. Yhdessä hujauksessa olimme uineet jo suurimman osan henkilökohtaisista lajeista.

Kisojen tunnelma oli omaa luokkaansa. Harvoin näkee sellaista fiilistä mitä saimme kokea mahtavassa Mäkelänrinteen uimahallissa. Kisajärjestäjät saivat järjestettyä mahtavat kilpailut ja kiitos siitä heille. Katsomo oli pullollaan katsojia jotka tsemppasivat kilpailijat ylittämään kerta toisensa jälkeen itsensä. Mutta mikä tärkeintä, hienointa koko reissussa oli se että kanssakilpailijat kannustivat toisiaan kaiken aikaa ja tämä tarttui meidänkin joukkueeseen. Ikinä ei ole näkynyt noin hienoa kaverin kannustamista kuin mitä nyt kilpailuissa teimme. Kaikki joukkueet kannustivat toisiaan ja tuli sellainen olo kuin olisimme kaikki yhdessä tekemässä jotain suurta.

Kilpailut venyivät lopulta todella pitkiksi ja iltajakso päästiin uimaan vasta 16.00. Illalla oli vuorossa viestit ja simuloitu hätätilanne. Viesteissä meidän joukkueemme antoi vielä kaikkensa viimeisissä uinti lajeissa. Joukkueemme ahersi ison urakan ja osalle uimareista kertyi kilpailu metrejä yli 650! Simuloidussa hätätilanteessa joukkueelle tehtiin tilanne jossa veden varassa oli pelastettavia henkilöitä ja joukkueen piti pelastaa uhrit oikeaoppisesti. Tämä laji vaati paljon joukkueelta ja suoriuduimme siitä hienosti. Parantamisen varaa jäi niin kuin aina, mutta kokemuksena laji oli vertaansa vailla.

Sunnuntain kisapäivän jälkeen vuorossa oli kerholaisten hengenpelastusleiri. Saimme kisajärjestäjilta luvan lainata kilpailuvälineitä ja pääsimme ensimmäistä kertaa harjoittelemaan monilla uusilla pelastusvälineillä. Harjoituksissa oli hyvä fiilis ja opimme paljon uutta. Videolta selviää paremmin mitä kaikkea harjoittelimme. Muutama kerholainen uskalsi myös sukeltaa hyppyaltaan 5m syvyyteen.

13106797_10207450797761293_1281364113_oSunnuntaina meillä oli myös oheistoimintaa. Linnanmäki oli juuri samana viikonloppuna avattu; sinnehän me tietenkin päädyimme. Siellä ylivoimaisesti paras juttu oli Sealife. Akvaariomaailma sai isommat ja pienemmät kerholaiset innostumaan toden teolla. Tarkkailimme lähietäisyydeltä, miten uinnin todelliset ammattilaiset hoitivat homman. Merihevoset, sammakot ja kilpikonnat uivat kuin logossamme konsanaan.

Viikonloppuun mahtui myös paljon muuta mitä tähän tai miljoonaankaan tekstiin ei mahtuisi.Toivottavasti video kertoo enemmän. Viikonloppuun kuului monia ruokailuja, keilausta, lisää ruokailuja ja pelailua Linnanmäellä.Tärkeintä oli että me menimme koko ajan yhtenä joukkueena kohti maalia, oli kyse sitten räntäsateesta tai esteuinnista. Mikä meistä jäi mieleen muille? Se, että meillä oli tsemppi päällä. Meidät palkittiinkin kilpailuissa tsemppijoukkueena!

13106790_10207450797681291_663833574_o

Kiitos kilpailijoillemme ja huoltajillemme ilman ketään teistä matka ei olisi ollut tällainen. Nyt palaamme altaalle hiomaan uusia kuvioita.

PS. Tarttui meille mukaan muutama henkilökohtainen aikuisten suomenmestaruusmitalikin – ensimmäiset aikuisten SM-mitalit Rovaniemen uimaseuralle! Yksi kulta ja kaksi pronssia! Tulokset löytyvät täältä.

Wiljam Leinonen
RoiUS Vesiliikuntakerhon valmentaja