Vesiliikunnan ulkoliikuntapahtuma 30.1.2016

Vesiliikunnan ulkoliikuntapahtuma 30.1.2016

Kevään ensimmäinen vesiliikunnan ulkoliikuntapahtuma järjestettiin lauantaina 30.1 Ounaspaviljongin laavulla. Ohjelmassa oli hauskoja liikunnallisia rasteja, joissa perheet pääsivät yhdessä liikkumaan. Rasteille kuului hankijalkapalloa, ongelmanratkaisutehtäviä ja hippaleikkejä. Rastien jälkeen ohjelmaan kuului laavulla leirinuorinuotin äärellä makkaran paistoa. Iltapäivä kului mukavasti saimme paikalle yhteensä 24 innokasta liikkujaa. Meno oli mukava ja kaikki näyttivät nauttivan. Reilun puolen tunnin liikuntarastien aikana alkoi hiki lentää ja laavulle päästessä eväät maistuivat kaikille. Nuotion äärellä tunnelma oli lämmin.

Toivottavasti tulevaisuudessa saamme herätettyä vieläkin enemmän keskustelua. Kehitetään yhdessä seurasta meidän kaikkien näköinen

12636969_10206759408596996_1277931147_o

Tavoitteena oli, että lapset ja vanhemmat pääsisivät tutustumaan paremmin uimaopettajiinsa – leikkien tiimellyksessä saimmekin hauskoja hetkiä yhdessä. Leirinuotion äärellä pystyimme myös keskustelemaan uimakouluasioista, kaikkien mielipiteet olivat tervetulleita. Toivottavasti saamme herätettyä tulevaisuudessa vieläkin enemmän keskustelua. Kehitetään yhdessä seurasta meidän kaikkien näköinen.

Tärkeää on että informaatiomme pelaa molemmin puolin. Kun kaikille jäsenille ja ohjaajille on selkeää mitä tapahtuu ja miksi tapahtuu, ei synny väärinkäsityksiä. Tarkoituksenamme on myös saada uimarit ja vanhemmat kiinnostumaan seuran asioista, koska seura on teidänkin seuranne. Tärkeää on, että jäsenet kokevat saavansa vaikuttaa yhteisiin asioihin ja tätä haluamme tukea ohjaajien puolesta.

Tavoitteena oli myös saada perheet liikkumaan muullakin kuin uimakoulun aikana. Valistaa omatoimisen- ja hyötyliikunnan tärkeydestä. Näitä leikkejä ja pelejä voi nyt sitten harrastaa kotona kavereiden kanssa. Leikkien tarkoituksena oli kuormittaa kehoa ja mieltä monipuolisesti ja käyttää vähän eri lihaksia kuin uidessa.

Omatoimisen- ja hyötyliikunnan määrää ei voi kuitenkaan liikaa korostaa

12656450_10206759408636997_1834556430_oOn tärkeää lapsen terveen kasvun kannalta että hän liikkuu päivittäin. Urheiluseuroissa saadut liikkumismäärät eivät usein riitä kuin hyvään alkuun. Helposti luulee kun käy usein harjoituksissa, että liikuntamäärä riittää. Omatoimisen- ja hyötyliikunnan määrää ei voi kuitenkaan liikaa korostaa, koska urheilulajien lajiharjoitukset ovat usein lihasryhmiä yksipuolisesti kuormittavia. Tämän vastapainona kannattaa olla erilaisia lihasryhmiä kuormittavaa liikuntaa, jotta esimerkiksi lapselle kasvaa terve ryhti. Liian yksipuolinen liikunta altistaa urheiluvammoille ja tulevaisuudessa aikuisena erillaisille tuki- ja liikuntaelin sairauksiin.

Tästä kehittämisehdotuksena toiminnallemme tuleekin, että tulevaisuudessa tapahtumat pidettäisiin koko seuralle

Seuran yhteisen hengen luominen oli myös tärkeässä asemassa tapahtumassa: on tärkeää että jäsenet tuntevat kuulevansa joukkoon. Meilläkin on moneksi ryhmäksi levittäytynyt iso seura jonka muiden ryhmien jäseniä harvemmin näkee. Nyt oli hyvä hetki nähdä ja tutustua muihin seuran jäseniin. Tästä kehittämisehdotuksena toiminnallemme tuleekin, että tulevaisuudessa tapahtumat pidettäisiin koko seuralle.

Keväällä on tarkoitus vielä järjestää kaksi tapahtumaa 19.3 ja 23.4. Vielä emme tiedä mitä niissä tapahtumissa tehdään, mutta se selviää lähemmin. Joka tapauksessa yhtä hauskat tapahtumat on tulossa, siitä on takuu. Toivottavasti saamme sinne mahdollisimman monta liikkujaa paikalle nauttimaan seurahengestä.

Wiljam Leinonen