Vesiliikuntakerhosta

joulukuu 1, 2015

Vesiliikuntakerho aloitti toimintansa ensimmäistä kertaa syksyllä 2014. Suurena visionani oli yhdistää eri vesiliikunnan lajit yhden ryhmän toiminnan alle. Tarkoituksena oli tarjota kerholaisille uinnin tekniikkaa, uimahyppyjä, sukellusta, hengenpelastustaitojen oppimista ja erilaisia vesipallopelejä kuten uppopalloa ja vesipalloa. Vesiliikuntakerho on siis sekoitus uintiryhmää, uimakoulua, vesipallojoukkuetta, uppopallojoukkuetta, uimahyppyryhmää, junior hengenpelastus kerhoa ja sukellusryhmää. Tämä kaikki on yhdessä paketissa. Kuulostaa paljolta, mutta toisaalta se on mielestäni luonnollinen tapa toimia. Vesi on elementti, jossa voidaan mahdollistaa todella paljon muutakin hauskaa kuin vain yhtä lajia. Miksi ei siis hyödynnettäisi sen koko potentiaalia? Vaikeuksien kautta koen, että tällä hetkellä tämänsyksyinen toimintamme on alkanut muistuttaa lähemmin sitä mitä alunperin kaavailin. Harva tosin tietää, mitkä olivat perimmäiset syyt ryhmän perustamiselle.

Vesi on elementti, jossa voidaan tehdä todella paljon muutakin hauskaa kuin vain yhtä lajia. Miksi ei siis hyödynnettäisi sen koko potentiaalia?

12325773_10206387370016264_152438207_o

Opiskeluaikoinani oma valmennusfilosofiani alkoi kehittyä siihen suuntaan, että lasten liikunnan täytyy olla monipuolista ja mukavaa. Jos mietitään vaikkapa kilpauimaria, hänellä on usein hyvin pitkä ura takanaan. Pitkä ura takaa tulokset, koska uinti on laji, joka vaatii toistoja. Kuitenkin jos lasta aletaan uittamaan liian paljon liian nuorena, hänen motivaationsa saattaa lopahtaa. On aina niitä hulluja, (joihin kuulun itsekin) jotka tykkäävät yksinkertaisesta liikunnasta. Uidaan päästä päähän samaa allasta ja ”lasketaan kaakeleita” pohjassa. Kuitenkin uskon, että suurin osa lapsista, joilla on hyvä mielikuvitus ja tarve tehdä erilaisia asioita, eivät motivoidu tästä. Vieläkin tärkeämpää kuin minkään lajitaidon opettaminen, on intohimon löytäminen. Vasta intohimo mahdollistaa tarvittavat toistomäärät kun lapsi itse haluaa tehdä niitä. Meillä on aina kerhossa mukana kolmasosan tunnista kestävä tekniikkaosio: uimataito on kaiken vesiliikunnan perusta. Ei ole kovinkaan mielekästä pelata vesipalloa, jos ei pysy pinnalla.

12318062_10206387369976263_1505546924_o

Tärkeämpää kuin minkään lajitaidon opettaminen, on intohimon löytäminen. Intohimo mahdollistaa tarvittavat toistomäärät, kun lapsi itse haluaa tehdä niitä.

Monipuolisuus on tärkeä osa kaikkien kilpa- ja huippu-urheiljoiden nuoruutta. Tutkimukset ovat todistaneet, että huippu-urheilijat ovat harjoitelleet monipuolisesti erilaisia lajeja ja monipuolisesti lajin sisällä. Siirtovaikutus (taidon siirtyminen lajista toiseen) on vielä suurempi, kun lajit ovat lähellä toisiaan. Vesipallo ja uinti elävät käsi kädessä. Vesipallo kehittää kestävyyttä ja erilaisissa asennoissa uiminen parantaa kehonhallintaa tehokkaammin kuin mikään drilli (tekniikkasarja). Uimahypyt parantavat kehonhallintaa ja urheilija saa tärkeää keskivartalon voimaa. Sukellus parantaa tekniikkaa, koska veden alla liikkuessa on opittava virtaviivaisuuden säännöt tai eteneminen on mahdotonta. Kun siihen lisää vielä pallon niin täytyy olla todella taitava, että pärjää. Hengenpelastustaidot ovat jo itsessään yleishyödyllisiä mutta ne ovat myös yhdistelmä näitä kaikkia lajeja ja niistä tulee kaikkien niiden hyödyt. Nyt luettelin vain osan muiden lajien hyödyistä uimareille, vielä puuttuu hyödyt muihin lajeihin.

Minulta on kyselty paljon, onko vesiliikuntakerho harrastetoimintaa. Itse en näe, että lasten liikuntaa urheiluseuroissa voitaisiin jakaa harrastetoimintaan ja kilpa- ja huippu-urheiluun. Eroa ei ole. Lasten liikkuminen on tavoitteellista ja jokaisella on yksilölliset tavoitteet. Toinen haluaa käydä harjoituksissa enemmän kuin toinen. Joku haluaa käydä kilpailuissa ja haluaa olla tulevaisuudessa lajinsa huipulla. En näe mitään estettä, että samassa ryhmässä toinen lapsi tykkää käydä harjoituksissa ja hänen tavoitteensa on kehittyä. Ryhmässä sitoudutaan yhteisiin sovittuihin pelisääntöihin ja jokainen tekee omien yksilöllisten tavoitteiden mukaan. Kun pelataan yhteisten sääntöjen mukaan, ei ole estettä, että tavoitteet ovat jokaisella erilaiset. Tavoitteet voivat myös ajan kanssa muuttua, motivaatiolle ja intohimolle pitää antaa oma-aikansa. Valintavaiheessa noin 16-vuotiaana urheilijat valitsevat sitten kilpa- ja huippu-urheilun tai harrasteliikunnan.

Lasten liikkuminen on tavoitteellista ja jokaisella on yksilölliset tavoitteet

Mitä näistä vesiliikuntakerholaisista sitten tulee, mitä vain. Koen, että olemme jonkunlainen perustaso kilpauinnille, vesipallonpelaajille, uppopalloilijoille, uimahyppääjille, sukeltajille ja hengenpelastajille. Jos tavoitteena on elinikäisen uimataidon hankkiminen, onnistuu se erittäin hyvin tässä ryhmässä. Meiltä voi ponnistaa mihin suuntaan tahansa oma intohimo vie. Jos ajatusta viedään eteenpäin, kokisin, että kaikkien 7-12 vuotiaiden kannattaisi olla samantyyppisessä ryhmässä. Meillä on tällä hetkellä kaksi harjoitusta viikossa; jos saisimme lisättyä harjoituskertoja, pystyisimme monikertaistamaan oppimiskokemuksemme ja uskon, että tällä päästäisiin jo pitkälle. Tärkeintä lasten liikunnassa on kuitenkin liikunnan ilon säilyttäminen.

12314996_10206387369936262_583055199_o

Meiltä voi ponnistaa mihin suuntaan tahansa oma intohimo vie!

 

12319764_10206392074213866_588282334_nWiljam Leinonen
ROIUS
Vesiliikuntakerhon valmentaja
Liikunnanohjaaja AMK