Uimarit kohti Rion kisoja

Uimarit kohti Rion kisoja

Ylen Olympiaradiossa oli toissapäivänä Ari-Pekka Liukkosen, Mimosa Jallowin ja valmentaja Marko Malvelan puoli tuntia kestänyt haastattelu. Voit kuunnella sen Areenasta tai lukea tämän tiivistelmän.

Olympialaisten alkuun on vielä reilu 9 kuukautta ja uimareiden harjoittelu on täydessä käynnissä. Rio on itsestäänselvästi päätavoite ja matkan varrella on muutama isompi kilpailu: lyhyen radan EM-kilpailut joulukuun alussa Israelissa ja pitkän radan EM-kisat toukokuussa Lontoossa.

Liukkosella A-raja on alitettuna 50m vapaauinnissa ja Jallow on reilun sekunnin päässä 100m selkäuinnissa (muista suomalaisista Jenna Laukkanen on rikkonut rajan 100m ja 200m rintauinnissa sekä Yhdysvalloissa asuva Matias Koski 200m vapaauinnissa). Haastattelussa AP ja Mimosa kertoivat, että he eivät niinkään vielä ajattele olympialaisia vaan mitä matkalla sinne pitää tehdä. Jokaiseen urheilun osa-alueeseen pitää satsata ja kotimaan treenien lisäksi ohjelmassa on myös kahdet arvokisat sekä muutama leiri ulkomailla, seuraava on jo joulukuussa USA:ssa heti EM-kilpailujen jälkeen. Keväällä uimarit käyvät myös tutustumassa olympialaisten olosuhteisiin paikan päällä. Kalenterissa on siis vaihtelua kilpailujen, leirien ja kotialtaan harjoittelun muodossa.

Toukokuun EM-kisat Lontoossa ovat hyvin tärkeä välitavoite, sillä ne ovat myös viimeiset kansainväliset arvokilpailut ennen elokuun olympialaisia. Viimeistään siellä Mimosakin haluaa rikkoa selkäuinnin A-rajan. Tällaista taustaa vasten uimarin saattaa olla jopa haitallista osallistua pienempiin kilpailuihin, koska valmistautuminen henkisesti on luonnollisesti vaikeampaa mikä voi johtaa heikompiin tuloksiin ja sitä kautta heikentyneeseen itseluottamukseen.

Jyväskylän olosuhteista valmentaja Marko Malvela kommentoi, että olosuhteet ovat loistavat ja yhteistyö kaupungin kanssa toimii: treeniaikataulut ovat erinomaiset ja uimahallin huoltoajankohdissa olympialaisiin valmistautujat on otettu huomioon. Olympiavuoden aikana uimarit saavat myös fysioterapeutin palvelut käyttöönsä joka viikko. Ongelmina Marko näki uimarien terveystilanteen kilpailujen aikana, esimerkiksi AP:n osalta kolme viidestä edellisestä arvokilpailusta on mennyt pieleen sairastelujen vuoksi. Aktiiviset toimet terveenä säilymisen varmistamiseksi ovat siis ohjelmassa. Molemmat uimarit sanoivat, että pystyvät antamaan 100% uinnille lähivuosien aikana. Asiat ovat hyvällä mallilla tukipalveluiden suhteen ja elämäntilanne sallii omistautumisen urheilulle. Mitään täysin uutta ja radikaalia ei ole tarkoitus kokeilla, siihen ensi kesän pääkilpailut ovat jo liian lähellä.

Olympialaisten päälajina Mimosalla on 100m selkäuintia henkilökohtaisella matkalla ja viestissä. AP tähtää 50m vapaauinnin finaaliin ja sivulajeina on mahdollisesti 100m seka- ja rintauintia. Toimittaja kysyi, että sotkevatko eri lajien tekniikat toisiaan. Selkeä vastaus oli, että lajit ovat teknisesti niin erilaisia että sivulajit eivät uhkaa päälajia. Asia on päinvastoin niin, että esimerkiksi liian hidas vapaauinti sotkee sprintti- eli kilpailuvauhtista uintia.

Toimittaja kysyi myös voiko 50m uintia verrata 100m juoksuun. Ei voi, sillä jo elementit ovat hyvin erilaisia: juoksu tapahtuu kuivalla maalla jossa juoksija saa alustasta huomattavasti paljon paremman pidon kuin uimari vedestä. Lisäksi ilmanvastus on pieni eikä sitä oikein voi edes verrata vedenvastukseen joka on monin verroin suurempi. Ajallisesti 50m uinti (miehillä reilu 20s) on lähempänä 200m juoksua. Vedellä on myös ainutlaatuinen kannatteleva vaikutus kuivan maan lajeihin verrattuna  ja vedessä lämmön haihtuminen on suurta verrattuna juoksuun. Myös harjoittelu on erilaista, olosuhteiden takia juoksija pystyy tekemään viikon aikana 2-3 täysvauhtista harjoitusta, uimari pystyy siihen joka päivä.Toisaalta yhtäläisyyksiäkin löytyy: uinnin ja juoksun sprinttimatkat ovat molemmat rytmikäs suoritus ja molemmissa on tärkeää rullata rennosti maaliin.

Lajien vertailussa 50m ja 100m ovat yllättävän erilaisia suorituksia: 50m on ennenkaikkea hermostollinen suoritus ja tietyllä tapaa taitolaji. 100m sen sijaan vaatii paljon enemmän uimarin aineenvaihduntaominaisuuksilta ja myös tekniikan ylläpitoa aivan loppuun asti. Mimosa kommentoikin, että 100m selkäuinnin jälkeen esimerkiksi hänen jalkansa ovat niin loppuunajetut, että edes kävely ei onnistu heti maaliintulon jälkeen ja kipu on hyvin suurta. Toisaalta tuloksen näkeminen helpottaa. Itsensä äärirajoille työntäminen onkin hyvin olennainen taito. Sen sijaan 50m:llä AP ei hengitä kertaakaan eikä siinä ehdi juuri tulla maitohappojakaan. Silti se vaatii äärimmäisen paljon taitoa, harjoittelua ja keskittymistä.

Onko uimahallien vesissä eroja? Nykyään arvokilpailujen olosuhteet ovat standardoituja, mutta kotimaan arvokisoissa vaihtelua esiintyy: altaana Mäkelänrinne on paras koska se on tasaisen syvä, mutta mitä matalampi allas (kuten jokseenkin kaikkien hallien toinen pääty on), niin sitä enemmän uimareita haittaavia aaltoja syntyy jotka taas vaikuttavat tuloksiin. Lyhyesti sanottuna syvä allas ja leveä rata on uimarille nopeampi ja matala vastaavasti hitaampi.

Yksi mielenkiintoinen kysymys oli, että kuinka kauan uimari voi olla huippukunnossa? Valmentaja Malvela vastasi, että ”perinteisessä” harjoittelussa kuntoa rakennettiin jopa muutaman päivän tarkkuudella ja toivottiin että kuntohuippu osuu juuri oikeaan kohtaan. Markon mallissa puolestaan uimarien pitää pystyä tavoittelemaan ennätystä vain muutaman päivän levolla. Siinä siis lähestytään yleisurheilustakin tuttua mallia jossa urheilijat ovat kovassa tuloskunnossa koko kesän.